tiistai 3. maaliskuuta 2015

Millä aikakaudella eläisit, jos saisit valita? Entä millainen on unelmien kotisi?

Rakkaat lukijat, se on vihdoin saapunut.
Kevät.

Maaliskuu on jo kovaa kyytiä saapumassa tänne hyisen pohjoistuulen luvattuun maahan. 

Tuoko se mukanaan pyöräilykelit? (Ei ainakaan tämän päiväisen kauppareissun perusteella, kun liukastelin pyörällä pitkin peilijäätyneitä ja hiekottamattomia kävelyteitä..) 
Entä nahkatakit ja aurinkolasit? 
Eloon puhkeavat pörröiset pajunkissat?


kuvasta kiitokset herra P:lle!

Varmasti maaliskuu tuo ainakin yhden asian, nimittäin kysymyspostauksen! 

Kämppikseltä toiveita blogin suhteen kysellessä nousi ehdotus kysymyspostauksesta, jota oon toistaiseksi vielä vältellyt vähäiseen lukijamäärään vedoten. Päädyin kuitenkin lyttäämään ennakkoluuloni ja luottamaan siihen, että yhdenkin pienen ihmisen päähän mahtuu jo paljon kysymyksiä. Aikaa kolauttaa kysymyksiä kommenttiboksiin on 15.3. asti, jonka jälkeen kasaan lopputuloksen yhteen postaukseen ja vastaan ajatuksiinne parhaani mukaan. Eli nyt on teidän vuoronne avata sanaiset arkkunne ja päästää ilmoille mieltänne askarruttaneet kysymykset liittyen käytännössä mihin tahansa, mitä mieleen juolahtaa. Mitä opiskelet? Mihin haluaisit matkustaa?  Mikä on lempparisuklaasi? Minkä värinen on tulevaisuuden autosi? Mitä pukisit päällesi, jos tapaisit persidentin? Jos olisit vanha huonekalu, mikä olisit? Miltä maistuvat lumihiutaleet? Montako päivää on seuraavaan kuunpimennykseen? Ovatko mangustit herkkäkuuloisia? Tällä kertaa maltti ei ole valttia, vaan mielikuvitus! 

Antaapa tulla!

12 kommenttia:

  1. Anonyymi3/3/15 12:46

    Voisit vastata noihin kaikkiin mitä kysyit itse :D mietin sitten lisää vaikeita ja pahoja kysymyksiä ;) t: herra P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jaaha noniin onnistuin sitten petaamaan itelleni vaikeet kysymykset :D mutta joo laita ihmeessä, mä täällä odottelen kauhulla ;)

      Poista
  2. Anonyymi3/3/15 13:13

    Missä tahtoisit viettää tulevaisuutesi? Mikä olisi hyvä jako ruuan teossa ja siivouksessa? Miten saisin tehtyä susta motoristin ;) :D? Mitä tahtoisit seuraavaksi joululahjaksi? Mikä on paras moottoripyörä merkki näistä? :D Yamaha, honda, kawasaki, susuki, indiana triumph, harrikka, ural vai jawa. :D Lisää yritän keksiä :D

    VastaaPoista
  3. Top 3 - paikat joissa haluat elämäsi aikana käydä (maa/kaupunki)?

    VastaaPoista
  4. Aiotko kasta(tta)a lapsesi, jos niitä saat? Onko nimiä jo valmiina? :D
    Jos kilpikonnalta otetaan kuori pois, onko se alaston vai koditon? :DDDDD
    Minkälaiset hiukset haluisit jos saisit millaset vaan?
    Tykkäätkö meikata?
    Miten säilytät sukkia? xD
    Mikä on sun lempileivonnainen?
    Tiesiks että punssirulla ja pölynimuri on ruotsiks sama sana (dammsugare)?
    Mitä kieliä osaat? Mitä haluisit vielä oppia?

    Nauran itelleni tääl ku keksin näitä :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, et oo ainoo joka naurahti :DD huikeeta!

      Poista
  5. Aiotko lähteä vaihtoon? Miksi/miksi et/mihin haluisit?
    Parhaat leffat mitä oot nähnyt?
    Jos smurffia kuristaa, minkä väriseksi se muuttuu? :D
    Viis parasta biisiä tällä hetkellä?
    Jos joku järjestäisi sulle yllätyksen, mikä ois huikeinta, mitä vois tapahtua?
    Mitkä on sun lempiraamatunkohdat?
    Mitkä on sun suurimmat saavutukset?
    Onko sulla tapoja/maneereita joista haluisit päästä eroon?
    Mitä aiot tehdä eläkkeellä?
    Missä haluisit asua tulevaisuudessa?
    Mistä saat inspiraatiota bloggaamiseen?
    Mitkä on sun suosikkivaatekauppoja?
    Mitä asioita ilman et voisi elää?
    Millon meet sun poikaystävän kanssa naimisiin? ;)
    Mitä uusia taitoja haluisit oppia?
    Onko sulla koskaan ollut ketään julkkisihastusta?
    Kivoimmat blogit mitä seuraat?
    Tärkeimmät asiat parisuhteessa?
    Mitä aiot tehdä tänä kesänä?

    ;D

    VastaaPoista
  6. Mihin kirkkoon kuulut?
    Missä maassa sun poikaystävä on tällä hetkellä ja mitä hän siellä tekee? (Ei tarvi vastata jos liian henkkoht :))
    Voisitko kosia itse vai onko se miehen homma?
    Koira vai kissa?
    Laita pinterest-kuva sellaisesta oscar-gaala- tai linnanjuhlamekosta, minkä laittaisit, jos nyt seuraaviin juhliin saisit kutsun (;

    VastaaPoista
  7. Mihin haluaisit kesätöihin, jos saisit valita ihan minkä vaan paikan?
    Onko jotain muuta harrastusta, mitä haluaisit harrastaa tanssin lisäksi?
    Kummallisin/yllättävin/spontaanein päähänpisto/tempaus?
    Viihdytkö nykyisessä kotikaupungissasi?
    Kaipaatko entiseen kotikaupunkiisi (tai no kuntaan :D)?
    Mikä on tämänhetkinen mielipiteesi koulusta ja opiskelusta? Tuntuuko ala oikealta?
    Lempileikki (esim. sellanen, mitä ripareilla tai muilla leireillä yleensä leikitään)?
    Haluaisitko sulle ja kämppiksellesi lemmikin, jos ette kumpikaan olisi allergisia ja kämppään saisi ottaa?
    Kaipaatko autolla ajamista, koska oot viimeksi ajanut?
    Paras viimeaikoina nähty leffa?
    Mekko vai hame?
    Nostalgisin biisi?
    Paras lapsuusmuisto?
    Lempivirsi?

    :P

    VastaaPoista
  8. Mitä tekisit jos voittaisit loton pääpotin juuri nyt?
    Mitä käsirasvaa käytät?
    Lempipaikkasi nykyisessä asuinkaupungissa?
    Minkälaisen kodin haluaisit?
    Miten sisustaisit sen?
    Lempi juhlapyhä?
    Miten teit blogin taustan? (pssst! se katkeaa mun [suht leveellä] näytöllä vasemmalta puolelta, ei sillä että se mua häiritsisi mutta tiedän että se saattaa häiritä sua :D)

    VastaaPoista
  9. Mikä on lempi Raamatun kohta? Lempi kukka? Markka vai euro? Mikä ulkoseinämateriaali? Millainen lattia? Katto? Seinät? Isot ikkunat? Kirja vai elokuva? Nulahdatko koskaan jos latsot leffaa?

    VastaaPoista
  10. Mikä sinusta tulee isona?
    Mikä on paras suklaalevy? vain yksi!!
    Oletko pysynyt vatsalihashaasteessa mukana??
    Lempi ruoka?
    Pyöräily vai kävely?
    Mitä hullua haluaisit tehdä?

    t. pohdiskelija

    VastaaPoista

Raapusta postilaatikkoon kommentti tai kaksi,
saat sillä päiväni iloisemmaksi.
Risuja tai ruusuja valita saat,
ne mieleeni painan ja talletan korvan taa ;-)

Kiitos, mielipiteesi on minulle arvokas!